Blog

Edullinen kuriiripalvelu usein myös nopea

Blog

Kilpailu ja kilpailuttaminen ovat vallanneet alaa kaikkialla. Näin on käynyt myös lähettämisen sektorilla. Aiemmin suurin osa toimituksista kulki Suomessa postin kautta, nykyään yritykset ja yksityisetkin käyttävät paljon erilaisia kuriiripalveluita. Kuriireilla ja kuriiripalveluilla on pitkä historia Kuriirin eli lähetin käyttäminen tavaroiden tai viestien toimituksessa on historiassa tunnettu jo paljon ennen kuin postilaitos aloitti eri maissa valtiollisen toimintansa. Kuriiripalvelu on pääsääntöisesti yksityinen, kun taas posti on useissa maissa valtion laitos. Maailmalla on muutamia hyvin suuria ja laajasti tunnettuja kuriiripalveluyrityksiä.

25 April 2023

Taksi vie perille kellon ajasta riippumatta

Blog

Taksi on yleensä luotettava kulkuväline, jolla pääsee perille sovitussa aikataulussa, ellei ole ruuhkaa tai poikkeuksellisia sääoloja. Taksipalveluja on tarjolla monenlaisia ja kyydin voi saada myös muiden palveluiden tai sovellusten kautta. Mitä matkustajan tulisi tietää taksin tilaamisesta tai ja mitä muita palveluita taksifirmat tarjoavat on aiheen tämänkertaisessa kirjoituksessa. Tervetuloa blogin pariin ja toivottavasti löydät sekä hyödyllistä että mielenkiintoista tietoa aiheesta. Tarjolla on monipuolisia taksipalveluja Matkustajien kuljettaminen halutusta paikasta kohteeseen, on taksien pääasiallinen työ, mutta nykyään palveluvalikoimaan kuuluu myös muita palveluita, kuten esimerkiksi pakettien tai tavaroiden kuljetus.

13 September 2022

Senioriskootteri ja muut sähköiset kulkuvälineet ovat avuksi monelle

Blog

Mikä sähköinen kulkuväline kenellekin sopii, riippuu monesta asiasta, kuten omasta kunnosta, toimintakyvystä, tasapainosta, tehtävien matkojen pituudesta, tarpeesta tavaroiden tai matkustajan kuljettamiselle, säilytystiloista ja tienkin omista mieltymyksistä. Mukavaa, että olet löytänyt blogin pariin. Tämänkertaisena aiheena on sähköiset liikkumisvälineet. Jos sähköisen liikkumisvälineen valinta on ajankohtaista, toivottavasti löydät blogista hyödyllistä tietoa aiheesta. Sähköisiä liikkumisvälineitä on paljon erilaisia Sähköisiä liikkumisvälineitä on monenlaisia ja riippuen laitteen ominaisuuksista, sitä käyttävä voidaan luokitella jalankulkijaksi, pyöräilijäksi tai moottoriajoneuvon kuljettajaksi.

31 May 2022

Kuljetuspalvelut helpottavat arkeamme ja mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan

Blog

Kuljetus ja logistiikka-alalla on paljon erilaisia ammatteja ja työtehtäviä. Erilaisten ajoneuvojen ja liikennevälineiden kuljettamisen lisäksi kuuluu alan työpaikkoihin esimerkiksi monenlaisia toimistotehtäviä, ajoneuvojen ja koneiden huoltamista ja korjaamista, myyntiä, markkinointia, viestintää, varastotöitä, kuljetusten suunnittelua, huolintaa ja monia muita tehtäviä. Kuljetusala toimittaa tuotteet sekä kauppoihin ja raaka-aineet teollisuudelle, sekä myös esimerkiksi kaikki tilaamme tavarat kotiovellemme. Kuljetuspalvelut ovat tärkeässä osassa toimivaa yhteiskuntaa ja ilman niitä loppuisivat pian tuotteet sekä kauppojen hyllyiltä ja niiden tuotanto pysähtyisi myös kokonaan ilman raaka-aineiden toimituksia.

22 December 2021

Pikakuljetukset - mitä kaikkea nämä voivat käsittää?

Blog

2020-luvun yhteiskuntamme hyvinvointivaltioista puhuttaessa käsittää se ympärilleen paljon erilaisia etuja, mahdollisuuksia sekä muun muassa eri palveluita. Ihmiskuntamme on poikkeuksellisen kehityksen ansiosta onnistunut luomaan muun muassa mielikuvituksen, älyn, taitojen sekä teknologian avulla ainutlaatuiset elinolosuhteet ympärilleen sekä esimerkiksi juuri kuluttajille ja tuottajille. Termi kulutusyhteiskunta onkin hyvin vakiintunut maailmastamme tietyissä tilanteissa puhuttaessa. Mitä palveluihin tulee on näissäkin melkeinpä vain taivas rajana. Kuluttajalla usein puhutaan olevan kaikki valta eikä suotta, jos jotain palvelua ei ole vielä olemassa, tämä tietyn kysynnän jälkeen varmasti kehitetään, jotta kuluttaja saadaan pysymään tyytyväisenä.

5 August 2020

Korona-ajan kuljetuspalvelut

Blog

Globalisaation myötä maailmamme on supistunut tietyissä asioissa hyvinkin pieneksi tai ainakin sen oloiseksi. Muun muassa nykyajan kuljetuspalvelut mahdollistavat monen eri asian tilaamisen melkein mistä tahansa maailman kolkasta kuljetettuna aina kotiovelle asti - kunnes vastaan tuli koronavirus. Valtioiden sulkiessa rajoja myös kuljetusliikenne maiden välillä vähintään hidastui ellei hetkeksi sammunut kokonaan. Palvelut kotimaan sisällä eivät kuitenkaan kärsineet ainakaan samoissa määrin, vaan näiden nimenomainen tärkeys vain korostui kriisiaikana. Tässä kirjoituksessa käymme läpi mitä kaikkea kotiovelle voidaankaan kuljettaa ja mitä yleisesti ottaen voi punnita ennen ostopäätöksien tekemistä.

29 July 2020

Autovuokraamon valinta

Blog

Autovuokraamoja on nykyään moneen lähtöön ja niitä on saatavilla joka puolella maailmaa. Kuluttajille on tarjolla niin sanottuja perinteisiä auton vuokrausmahdollisuuksia sekä digitalisaation myötä myös uusia tapoja. Perinteiseksi vuokraamoiksi voisi määritellä sellaiset yritykset, joissa mennään tavallisesti hakemaan avaimet yrityksen toimistolta ja uutta tuulta tuo nimenomaan puhelimen välityksellä toimivat vuokraussovellukset, jossa itse asiakas-asiakaspalvelija kontaktia taas ei ole. Kaiken tämän valinnan mahdollisuuksien keskellä voi kuluttaja itse joutua hämääntyneeksi, sillä eri kilpailijoita, kampanjoita ja toimintatyylejä on niin monenlaisia.

3 July 2020