Kulkeminen - mihin sinä olet matkalla?

Käytämme useita tunteja elämässämme työmatkoihin, lomille matkustamiseen, ystävien kanssa tapaamisiin ja muuttoihin paikasta A paikkaan B. Osa meistä valitsee ennemmin julkisten kulkuneuvojen käytön tai taksit, kun toiset taas valitsevat ennemmin oman auton tai pyöräilyn. Hyvät kulkuyhteydet ovat välttämättömyys, mitä ilman maailmamme ei toimisi niin hyvin. Ilman päteviä kulkuyhteyksiä ja liikennettä olisimme alati myöhässä ja menettäisimme kallisarvoista aikaamme. Toisaalta maailma pyörii myös logistiikan ympärillä, eli tavaroiden on myös pakko liikkua paikasta A paikkaan B. Tässä blogissa voit jakaa kokemuksia ja omia mieltymyksiä matkustamisessa. Mikä toimii sinulle, voi inspiroida muitakin. Jaa ideasi tulevaisuuden muutoista - innovointi, vastuullisuus ja ympäristö ovat muutamat mielenkiintoiset aihealueet! Pidä hauskaa!

Korona-ajan kuljetuspalvelut

Blog

Globalisaation myötä maailmamme on supistunut tietyissä asioissa hyvinkin pieneksi tai ainakin sen oloiseksi. Muun muassa nykyajan kuljetuspalvelut mahdollistavat monen eri asian tilaamisen melkein mistä tahansa maailman kolkasta kuljetettuna aina kotiovelle asti - kunnes vastaan tuli koronavirus. Valtioiden sulkiessa rajoja myös kuljetusliikenne maiden välillä vähintään hidastui ellei hetkeksi sammunut kokonaan. Palvelut kotimaan sisällä eivät kuitenkaan kärsineet ainakaan samoissa määrin, vaan näiden nimenomainen tärkeys vain korostui kriisiaikana. Tässä kirjoituksessa käymme läpi mitä kaikkea kotiovelle voidaankaan kuljettaa ja mitä yleisesti ottaen voi punnita ennen ostopäätöksien tekemistä. 

Mitä kaikkea kotiin voi tilata?

Erityisesti korona-aikana suurta suosiota ovat nostaneet ei pelkästään ruoan kotiinkuljetus ravintoloista, vaan myös kauppakassien kotiinkuljetukset tilattuna suoraan ruokakaupasta. Ostoskasseja pystyy siis nykypäivänä täyttämään netissä ja kassit kuljetetaan suoraan kaupasta kotiovelle. Korona-ajan ollessa pahimmillaan voidaan todeta, että tämänlaiset kuljetuspalvelut olivat ehdottoman hyvä asia, että pandemia saatiin pysymään ainakin jollain asteella kurissa. Pienyrityksille palvelut myös mahdollistivat sinnittelemisen pinnalla, kun kauppaa pystyttiin käymään ainakin jossain määrin verkon välityksellä. Ruon lisäksi internetin maailmasta voi tänä päivänä käytännössä tilata kaiken, mikä ennen oli haettava kivijalkakaupoista.

Mitä miettiä ennen netistä tilaamista?

Positiivisena asiana koronan aikana maiden rajojen ollessa suurimmissa määrin kiinni on kulutuksen pitäminen kotimaassa. Tottakai monet varsinkin suuret ketjuliikkeet tulevat ulkomailta, mutta varastot ovat kuitenkin lähempänä, kuin tilattaessa esimerkiksi suoraan Amerikasta vaikka vain yksittäinen vaatekappale. Miksi kulutusta kannattaisi yleisesti yrittää pitää enemmän kotimaassa on, että tämä säästää kallisarvoista luontoamme sekä tukee myös kotimaisia pienyrittäjiä. Valintoja tehdessä, jos budjetti antaa tähän periksi, on muutenkin hyvä kilpailuttaa voisiko saman tutun tuotteen ostaa esimerkiksi laadukkaampia materiaaleja vaalimalla kotimaista suunnittelua tukien. Monia tuotteita ei toki pystytä kustannuskysymyksien vuoksi valmistamaan Suomessa, mutta vastuulliset yritykset pitävät huolen, että tuotteet tuotetaan mahdollisimman lähellä Suomea Euroopan sisällä, ja että tuotteiden valmistajat saavat kunnollisen korvauksen tekemästään työstä. Mitä budjettiin vielä tulee; on laadukkaampi tuote tietysti kerralla hintavampi, mutta käyttöikä usein näissä on moninkertainen verraten halvalla tuotettuun tuotteeseen missä materiaaleihin ei ole kiinnitetty tarvittavaa huomiota. 

Lisää eri kuljetuspalveluista voit lukea esimerkiksi täältä: Kolliveikot Oy

jaa  

29 July 2020